Pintaraapaisu kennelin historiaan
Olen aina ollut kiinnostunut kaikista koirista, ja erityisen kiinnostunut lintu- ja paimenkoirista. Ensimmäiset koiramme, yli 20 vuotta sitten, olivat labradorinnoutaja ja englanninspringerspanieli. Labradorinnoutaja on luonteeltaan ja käyttöominaisuuksiltaan mahtava rotu, mutta labbisten terveysongelmien vuoksi siirryimme kokonaan springereihin. Springeri onkin pysynyt mukana menossa tähänkin päivään saakka ja varmasti talossa tulee aina olemaan ainakin yksi springeri.
Lapsena haaveillessani omasta koirasta, en saanut silmiäni irti rotukirjan kauniista blue belton-värisestä englanninsetteristä. Tuollaisen jos joskus saisi, mitä muuta voisin enää toivoa, ajattelin. Sainhan minä aikuisena setterin, useampiakin. Kasvatin muutaman pentueen tarkoituksena yhdistää vanhaa skandinaavista käyttölinjaa englantilaiseen perinteiseen ja hiukan amerikkalaiseenkin tyyppiin. Tavoitteena perinteisen näköinen, mutta liioittelematon, terverakenteinen koira, jolla riistaviettiä ja koulutettavuutta löytyisi keskivertometsästäjän käyttöön. Englanninsettereiden kasvatustyössä tuli vastaan vaikeus löytää sopivia koteja tarpeeksi. Moni meni mahtaville omistajille, mutta liian moni vääriin paikkoihin ja joutui vaihtamaan kotia “pitovaikeuksien” vuoksi. Nuori setteri ei ole helppo koira.
Koska omaan metsästyskäyttöön riittää springeri, jäivät setterit pois kasvatustyöstämme. Viimeinen setterimme oli mainio “Aristo”, Kreikan tuonti, italialaistaustainen dual purpose-uros. Pieni, pippurinen, kaunis kuin mikä ja hyvin riistaviettinen. Sellaisen jos joskus vielä saisi, niin ehkä…
Jossain vaiheessa aloin kiinnostumaan pelastuskoiratoiminnasta ja PK-lajeista. Springereillä ei ole PK-oikeuksia joten alkoi sopivan rodun ja yksilön etsintä. Vaihtoehtoina olivat käyttölinjainen saksanpaimenkoira, malinois, beussi ja holsku. Sopivaa ei meinannut oikein millään löytyä ennen kuin sattumalta törmäsin maailman valloittavimpaan holskunpoikaseen! Sain puhelun eräältä henkilöltä jonka perheessä oli 3 kk:n ikäinen holskunpentu, joka oli kuulemma hurjan villi; roikkui lasten vaatteissa, repi lelut käsistä, puri käsiä terävillä naskalihampaillaan ja repi lahkeista. Lupauduin tekemään kotikäynnin. Susie-pentunen valloitti sydämeni välittömästi: reipas, rohkea ja riiviömäinen! Koska perhe oli jo ennen tuloani keskustellut pennusta luopumisesta yhtenä vaihtoehtona, tarjouduin ostamaan pennun itselleni. Kaupat tehtiin samana päivänä ja näin alkoi meidän perheen holskutarina. Susie osottautui ihan napakympiksi ja ajan myötä siitä tulikin kennelimme kantanarttu.
Nykyään olen täysin tyytyväinen rotuihini, tuntuu että olen todella löytänyt sen mitä olen hakenut. Holskussa on kaikki se mitä koirasta haluan, springeri täydentää metsästysominaisuuksillaan (mies metsästää ahkerasti). Jalostuksellisesti hollanninpaimenkoira kiehtoo minua erityisen paljon ja olenkin keskittänyt kasvatustyöhöni tähän rotuun. Springereitä syntyy meille enää todella harvoin, mutta täysin en ole kasvatustyötä lopettanut 